Energiavirastolla on työn alla määräys, jolla halutaan muokata sähköverkkoyhtiöiden jakelumaksuja. Tavallista kuluttajaa eri maksunosista kiinnostanee eniten tehomaksu.

Tehomaksu ei tule sähkönsiirtomaksun muiden osien, eli perusmaksun ja energiamaksun päälle, vaan pienentää niitä siten, että maksujen summa pysyy asiakkaalla keskimäärin samana.

Lue tästä artikkelista, mitä muutoksesta tiedetään tällä hetkellä.

Mitä käytännössä tapahtuu ja milloin?

Energiaviraston määräyksen on tarkoitus astua voimaan loppuvuonna 2025. Verkkoyhtiöillä on tällä tietoa aikaa 1.1.2029 saakka alkaa noudattaa määräystä.

Määräyksen lopullinen muoto ei siis vielä ole selvillä, mutta luonnoksen mukaan verkkoyhtiöillä säilyy vapaus päättää, sisällyttävätkö ne tehomaksua sähkönsiirtomaksuihinsa.

Vaasan Sähköverkon osalta maksujen rakennemuutos on suunnitteluvaiheessa. Näillä näkymin tulemme tekemään muutoksia sähkönsiirtomaksujen rakenteeseen vuodesta 2027 alkaen.

Muutoksen tavoitteet

Asiakkaan näkökulmasta muutoksen on tarkoitus parantaa mahdollisuuksia vaikuttaa omiin sähkönsiirtomaksuihinsa. Lisäksi muutoksella pyritään edistämään sitä, että asiakkaan maksu palvelusta perustuisi paremmin siihen, mitä palvelun tuottaminen maksaa.

Yksinkertaistaen saatat tällä hetkellä maksaa sähkönsiirrosta ylläpitokustannuksia, joita esimerkiksi naapurisi aiheuttaa. Juuri tähän muutoksella on tarkoitus puuttua.

Lisäksi muutoksen toivotaan ohjaavan sähkön käyttäjien kulutustottumuksia siihen suuntaan, etteivät sähköverkossa esiintyvät huipputehot kasvaisi tarpeettomasti aiheuttaen investointitarpeita ja jopa ylikuormitustilanteita.

Pelottava tehomaksu – vai onko?

Kuluttajalle kouriintuntuvin, ja ehkä eniten epätietoisuutta aiheuttava, osuus koko muutoksessa on tehomaksu, jonka pelätään käyvän kukkarolle kalliiksi. On hyvä kuitenkin muistaa, että muutoksella ei tähdätä sähköverkkoyhtiöiden lisätuoton kartuttamiseen, vaan siihen, että kulut todella kohdistuisivat sinne, missä ne aiheutuvat.

Kaiken lisäksi suuria huipputehoja välttelevälle asiakkaalle tehomaksu-uudistus voi itse asiassa tuoda mukanaan pienempiä sähkönsiirtomaksuja. Kovin ”piikikäs” sähkönkäyttö voi puolestaan merkitä korotusta maksuihin.

Ristiriitojen energiamurros

Energiankäyttömme odotetaan muuttuvan huimasti tulevan kymmenen vuoden aikana, eikä nykypäivän sähköverkkoja ole aikoinaan suunniteltu esimerkiksi sitä silmällä pitäen, että yhtäkkiä kokonaisen asuinalueellisen sähköautot ajastetaan samanaikaisesti latautumaan.

Yhtäältä halutaan varmistaa sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapaino sillä, että kulutusta ohjataan alhaisilla hinnoilla hetkiin, kun tarjontaa on runsaasti. Toisaalta halutaan varmistaa sähköverkon kapasiteetin riittävyys sillä, että kulutusta ohjataan tehomaksuilla tasaisemmaksi, jottei sähköverkkoa kuormittavia korkeita kulutuspiikkejä syntyisi.

Tämä ristiriitainenkin tilanne on siis osa suurempaa kokonaisuutta, johon ei yksittäinen sähkön kuluttaja voi määräänsä enempää vaikuttaa.

Tilanteesta voi kuitenkin ottaa hyödyn irti seuraamalla omaa sähkönkulutustaan ja optimoimalla sitä esimerkiksi kotiautomaation keinoin niin, että huipputehot pysyvät kurissa ja sen myötä sähkönsiirtomaksut alhaisina.

Aiheesta usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen

Mikä on tehomaksu ja miten se määräytyy?

Tehomaksu on yksi mahdollinen osa sähkönsiirtomaksua. Joillain sähköverkkoyhtiöillä on tehomaksu jo käytössä joillakin sähkönsiirtotuotteilla, mutta kaikilla ei.

Tehomaksu perustuu Energiaviraston määräykseen, jonka on määrä astua voimaan loppuvuonna 2025. Emme siis tiedä vielä kaikkia yksityiskohtia.

Alustavien tietojen mukaan tehomaksu perustuu asiakkaan kuukauden huipputehoon, eli suurimpaan yksittäisen vartin aikana mitattuun tehoon. Tehomaksua on tarkoitus maksaa tämän hetken tiedon mukaan tietty summa (€/kW) siitä kuukauden huipputehon osasta, joka ylittää 5 kW kynnystehon.

Tämä kuitenkin riippuu liittymän pääsulakekoosta. Tällä hetkellä yli 3 x 63 A pääsulakkeille ei ole suunniteltu kynnystehoa.

Koskeeko uusi tehomaksu kaikkia Vaasan Sähköverkon asiakkaita?

Emme vielä tiedä. Määräysluonnoksen mukaan tarjolla pitäisi olla siirtotuote, jossa ei ole tehomaksuosaa. Asia kuitenkin varmistuu vasta, kun määräyksen lopullinen muoto on selvillä.

Mihin tehomaksua tarvitaan?

Sähköverkko mitoitetaan pääosin siinä esiintyvän suurimman hetkellisen tehon mukaan. Mitä suurempia tehoja verkossa esiintyy, sitä enemmän verkkoyhtiön täytyy investoida kaapeleihin, muuntajiin ja muihin laitteisiin.

Tehomaksun on tarkoitus ohjata sähkön käyttäjiä tasaamaan kuormitusta välttämällä suuritehoisten laitteiden samanaikaista käyttöä. Tämä pienentää samalla laajemmin verkossa esiintyviä huipputehoja ja vähentää tarvetta kalliille verkon vahvistuksille sekä korkeammille sähkönsiirtomaksuille.

Tehomaksulla pyritään myös siihen, että ne, jotka aiheuttavat suuria huipputehoja, osallistuvat kustannuksiin oikeudenmukaisesti.

Viekö tehomaksu pörssisähkökäyttäjän saavuttamat säästöt?

LUT-yliopiston vuonna 2024 toteutetussa tutkimushankkeessa kävi esimerkiksi ilmi, että optimoimalla sähköauton latausta pörssisähkön lisäksi myös tehomaksun perusteella menetettiin pörssisähkön hintahyödyistä vain noin 1 €/kk. Vastapainoksi säästettiin sähkönsiirtomaksussa, kun tehomaksu pysyi pienenä.

Älyautomaatiolla sähkönkäyttöä on mahdollista optimoida hyvinkin tarkasti, mikä auttaa saavuttamaan hyötyä sekä pörssisähkön alhaisista hinnoista että tehomaksujen minimoimisesta.

Tuleeko tehomaksu muiden maksujen lisäksi?

Tehomaksu ei tule perusmaksun ja energiamaksun päälle, vaan pienentää niitä siten, että mainitun kolmen maksun summa pysyy asiakkailla keskimäärin samana.

Yksittäiselle asiakkaalle tehomaksu voi merkitä sähkönsiirtolaskun pienenemistä tai suurenemista.

Miten omaa sähkönkäyttöä kannattaa suunnitella tehomaksua silmällä pitäen?

Suuritehoisia sähkölaitteita ei kannata käyttää samanaikaisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi sähköauton lataus, sähkölämmitys ja sähkökiuas.

Esimerkiksi pörssisähköasiakkaana älykkäällä automaatiolla kannattaa optimoida sähköauton lataus ja kodin sähkölämmitys pörssisähkön halvoille hetkille, mutta ei kuitenkaan keskenään samanaikaisesti.

Miten omaa sähkönkulutusta kannattaa seurata?

Omaa sähkönkulutusta seuraamalla oppii tunnistamaan, mitkä sähkölaitteet käyttävät paljon tehoa. Kun tietää, mitkä laitteet ovat suuritehoisia, niiden yhtäaikaista käyttöä voi välttää.

Seurannassa voi käyttää esimerkiksi Vaasan Sähkö -sovellusta tai Online-palvelua.