Sähköverkon kehittäminen jatkuu: Kevään aikana ovat vuorossa Sundom, Sulva, Jungsund ja Korsbäck

Iso osa Suomesta on siirtynyt etätöihin. Erilaiset maastotyöt ovat pandemiasta huolimatta voineet jatkua. Sundomissa, Sulvalla, Jungsundissa ja Korsbäckissa sähköverkon kehitystöiden odotetaan toteutuvan suunnitelman mukaisesti.

Verkkotyöt Vaasassa, Mustasaaressa ja Korsnäsissa tarkoittavat muun muassa, että kaapelia kaivetaan maahan 125 kilometrin matkalta. Kyseiset hankkeet johtavat parempaan toimitusvarmuuteen noin 3 000 Vaasan Sähköverkon asiakkaan osalta.

– Tänä vuonna investoimme noin 13 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Nämä hankkeet ovat arvoltaan lähes puolet tuosta kokonaissummasta, toteaa suunnittelupäällikkö Karl-Gustav Kolam. Hankkeiden työllistävä vaikutus on arviolta 60 henkilötyövuotta.

Tässä vaiheessa kaivutyöt ovat alkaneet Sulvalla, Korsbäckissa ja Jungsundissa. Sundomissa kauha lasketaan maahan vielä kevään aikana. Kyseiseen hankkeeseen kuuluu myös merikaapeliosuus Kantfjärdenin yli.

Kaapelointitöistä vastaavat Oy RAVERA Ab ja Voimatel Oy.

Vaasan Sähköverkko kehittää sähköverkkoa muun muassa kaapeloimalla, uusimalla ilmajohtoja sekä erilaisilla automaatioratkaisuilla. Katso suunnitellut ja käynnissä olevat verkkotyöt Vaasan Sähköverkon alueella osoitteessa https://tyot.vaasansahkoverkko.fi