Aurinkosähkön suosio kasvaa kohisten

Kevätaurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja saa yhä useamman harkitsemaan aurinkopaneeleja omallekin katolle. Vaasan Sähköverkon jakelualueella uusien aurinkosähkön pientuottajien määrä on jo useamman vuoden ajan kasvanut jyrkästi. Nykyisten ja uusien pientuottajien iloksi verkkoyhtiössä valmistellaan myös niin sanottua nettolaskutusta.

Aurinkosähkön suosio kasvaa koko maassa, niin myös Pohjanmaalla. Keväällä asian tekee ajankohtaiseksi paitsi auringonpaisteen lisääntyvä määrä, myös monet käynnistyvät rakennushankkeet. Jos uuden talon katolle suunnittelee aurinkopaneelien asennuttamista, kannattaa asia huomioida jo rakennusvaiheessa.

Vaasan Sähköverkon alueella lisääntyvä kiinnostus merkitsee yhä suurempaa määrää verkkoon liitettyjä aurinkosähköjärjestelmiä.

– Viime vuonna toteuma jäi hiukan ennustetusta, mutta kasvuvauhti on edelleen kova, kertoo Vaasan Sähköverkon yleissuunnittelija Ari Salo, joka pohtii eron johtuvan koronan vaikutuksista.

Vaasan Sähköverkko liitti vuonna 2020 yhteensä 134 uutta aurinkosähköjärjestelmää verkkoonsa.

– Lähivuosina odotamme kuitenkin kasvun jatkuvan samanlaisella käyrällä kuin aikaisemmin.

Nettolaskutus tuo pientuottajalle lisäsäästöjä

Nettolaskutus, josta käytetään myös sanaa netotus, yksinkertaistaa aurinkosähkötuotannon ja kulutuksen yhteensovittamista. Samalla se tuo myös lisää säästöjä pientuottajalle.

Kuluttaja saattaa saman tunnin aikana sekä ostaa sähköä että myydä mahdollista ylituotantoaan. Nettolaskutus tarkoittaa, että erotus tasataan automaattisesti ja tuntitasolla, mikä näkyy pientuottajan säästönä.

Mitä suuremman osuuden omasta aurinkosähköstään kuluttaja voi itse käyttää, sen taloudellisempi ratkaisu on. Nettolaskutus varmistaa, että yhä isompi osa paneelien tuottamasta sähköstä koituu pientuottajan hyödyksi.

– Netotus on pientuottaja-asiakkaillemme tärkeä asia, ja siksi kiiruhdamme sen käyttöönottoa. Tarkoituksena on saada se käyttöön kuluvan kevään aikana, kertoo Vaasan Sähköverkon toimitusjohtaja Juha Rintamäki.

Pientuottajilta muutos ei vaadi toimenpiteitä. Yhtiö informoi asiakkaitaan nettolaskutukseen siirtymisen ajankohdasta lähempänä.